Alku vuosi 2025 on vilahtanut tiedotusten osalta täysin ohi, mutta otetaan nyt pieni katsaus tammi ja helmikuuhun samalla kun kerrotaan maaliskuun pohdintoja.
K
Kuva: Emma Heiniluoma
Tammikuussa kyläseuran hallitus keskittyi kokouksessaan budjetin luomiseen vuodelle 2025 ja samalla käytiin läpi sitä miten edellinen vuosi oli mennyt taloudellisessa mielessä. Tänä vuoden vaihteessa tilanne näytti hyvältä ja muutaman tiukan vuoden jälkeen talous on saatu taas tasapainoon.
Nuorisotoiminnalle on saatu jonkin verran rahoitusta ja nyt kyläseuralla on mahdollisuus tarjota avoin nuorisotila kylätilalla vuoden loppuun asti yhtenä päivänä viikossa. Myös Raaseponrin kaupungin Unckan jatkuu koko vuoden. Maaliskuussa starttaa myös nuorten pajatoiminta, josta tulee piakkoin lisää tietoa kunhan mainosmateriaali saadaan valmiiksi. Kevään pajoissa keskitytään Streetweariin eli katumuotiin.
Helmikuussa jatkettiin työskentelyä ja käytiin läpi viimeisen tori tapaamisen satoa Fiskars yhtiön kanssa ja keskusteltiin yhtiön suunnitelmista tulevia vuosia ajatellen. Viime viikolla he järjestivät asiaan liittyvän kokouksen ja ilmeisesti palautetta asian tiimoilta on tullut kyläläisiltä, mikä on tietenkin hyvä toiminnan ja alueen kehittämisen kannalta. Jatkossakin asiasta kannattaa olla yhteydessä Fiskars Villageen.
Kuva: Outi Karikivi
Pohdittiin kylätilan vuokrahintaa ja hallitus päätyi laskemaan hintaa alemmaksi jotta vuokra olisi kaikille kohtuullinen. Todettiin kuitenkin että kylätilasta on myös jatkuvasti kuluja joita ei saada kesän pitkäaikaisella vuokrauksella katettua. Tila on kovalla kulutuksella ja sitä tulisi jatkossa remontoida säännöllisesti ja välineistöä päivittää jotta tila pysyy käyttökuntoisena.
Maaliskuun alun kokouksessa oli taas käsiteltävänä muutama jäsenhakemus kyläseuralle, kaikki hakeneet tietenkin hyväksyttiin jäseniksi. Tervetuloa siis uudet jäsenet!
Kyläseura sai myös lahjoituksena täydennystä vuokra-astiastoon, mikä oli loistavaa sillä kuohuviinilaseja olikin viime kesän jäljiltä rikkoutunut muutamia. Tässä kohtaa onkin hyvä muistuttaa että kyläseuralla on sekä ruokailu- että kahviastiasto, jota voi vuokrata kohtuulliseen hintaan esim. juhliin tai tapahtumiin. Myös telttakatoksia, pöytiä ja penkkejä löytyy tulevan kesän kemuihin. Kaikki välineistöt löytyvät täältä https://fiskarsilaiset.fi/partiokolo/
Kyläseura päätti lähteä rekrytoimaan kesätyöntekijöitä joiden tehtävänä olisi ensi kesänä toimia yhdistysavustajina ja mm. pitää avoinna Koti-, koulu- ja päiväkotijaoston torikojua ja esitellä kyläseuraa sekä KKPJ toimintaa. Työpaikka ilmoitus on julkaistu sähköpostilistalla ja kyläseuran verkkosivuilla.
Kevääseen kuuluu tietenkin vuosikokous ja sen valmisteleminen. Hallitustyöskentelystä kiinnostuneet voivat olla yhteydessä toiminnanjohtajaan tai nykyisiin hallituslaisiin ja ilmoittaa halukkuutensa tulla mukaan. Työskentely pyritään pitämään kivana ja kevyenä, mikä tarkoittaa sitä että hallitus kokoontuu kerran kuussa, paitsi heinäkuussa pidetään lomaa. Hallituksen työlistalla on lähinnä keskustelua ajankohtaisista asioista ja päätösten tekoa. Satunnaisesti hallitus osallistuu pieniin talkoisiin kuten kylätilan kevätsiivoukseen tai jonkin muun tapahtuman järjestelyihin oman ehtimisen mukaan, joten homma ei ole kovin rankkaa. Kaikesta vaivannäöstä kyläseuran hallitus kiittää itseään kerran vuodessa pienen retken tai hyvän ruuan äärellä.
Kuva: Reetta Ranta
Keväisiä ääniä kuuluu myös suppikopilta näin jäiden sulaessa. Luonto- ja kalakerhon suppikopin välineistö on siirtynyt kyläseuran hallintaan talven aikana ja kopin välineistön varaaminen on muuttunut. Vanhoja kerholaisia tiedotetaan asiasta pikapuoliin ja jatkossa välinevaraukset menevät kyläseuran verkkosivujen kautta. Kyläseura tiedottaa lisää asiasta kun viimeiset yksityiskohdat kopin huollosta on saatu lyötyä lukkoon.
Siinäpä näitä kuulumisia tällä kertaa. Seuraavan kerran kyläseuran hallitus kokoontuu vuosikokoukseen 24.4.2025 klo 17 Lavanderiaan. Tarjolla on pientä syötävää ja juotavaa. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet!